tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulu!

Huh, ylihuomenna on jo JOULUAATTO! Uskomatonta!

Ylihuomenna on myös jännittävä päivä viiksille ja hipetille. Lähdemme nimittäin joulunviettoon Koto-Kuopiota tuonnemmaksi -- Poriin mummolaan, minnekäs muualle! Tänä jouluna koirapaljouden takia kisset eivät pääse Poriin asti mukaan. Kisset sen sijaan jäävät alkumatkasta eksoottisiin maisemiin Tikkakoskelle erään Helle-tädin luokse hoitoon, oikein kylpyläsaunalomalle! Onneksi reissumme Porissa kestää vain kolmisen päivää, eli sunnuntaina tulemme jo takaisin. Ei kerkeä iskeä ikävä puseroon (ainakaan niin tuntuvasti.) Tämä on ensimmäinen kerta, kun kissat menevät jonnekin muualle hoitoon! Onneksi Senjaan voi luottaa 110% :)

Rosie pääsee tutustumaan sukuunsa, eli mm. tulee tapaamaan kolme serkkuaan: Samy- ja Snörre-aussin sekä Sini-collien! Toivottavasti tulevat toimeen, kun Samy ja Snörsky osaavat olla aika sikoja välillä. Eniten minua jännittää automatkustaminen. Onneksi ukki on juuri tällä hetkellä hankkimassa ihan matkapahoinvointilääkitystä Rosielle. Lääkkeiden lisäksi tytön matkustamista helpotetaan tietty myös hompuin ja kukkauuttein!

Kissat saivat joululahjaksi eilen muutamia uusia leluja, joista osa on jo rikki. Kiitos Meikon??? tai Rosien??? Rosie on puolestaan saanut joulun alla niin paljon tavaraa, etten itse edes hanki mokomalle enää mitään "varsinaista lahjaa." Kenties jotain pientä ja nimellistä... kenties. Ansku-täti kustansi Rosielle uuden talvi-takin, joka on Annen käsialaa! Tässä pari kuvaa sunnuntailta (kaverin ottamia kuvia):

Sellaisia kuulumisia tällä kertaa. Vähän laimeaa päivittää journalia ilman kunnon kuvia! . Järkkärimme sanoi sopimuksensa irti ja vinkkasi vain "error"-viestiä. Nyt kameran lurjus on huollossa asennekorjauksessa. Emme saa järkkäriä jouluksi, mutta ehkäpä uudenvuoden jälkeen on luvassa taas lumiroiskeisia whippet-raveja! Sekä toivon mukaan leikkikuvia kissoista!




Pidemmittä puheitta hyvää joulua kaikille karvaisille ja karvattomille otuksille, sekä tietenkin railakasta ja ilontäytteistä uutta vuotta!!! T: Möykkyblogi

3 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Iloista joulua ja onnea tulevalle vuodelle!

Miirun poppoo kirjoitti...

Ihanaa ja maukasta joulua myös teille! :)

Louisette passion retriever, cat, memory Katanga kirjoitti...

Hello from Belgium.2 golden retriever, 1 cat blue chartreux
Blog my golden retriever
http://blog.seniorennet.be/louisette/
Blog my cat
http://scratchy-chat-chartreux-de-louisette-amis-demes-retriever.blog4ever.com/
http://retrieverdog.skynetblogs.be/